torstai 18. lokakuuta 2018

Kevyen pohjakosketuksen kautta kevyesti tokokärpäsen puraisemaksi

Mikähän siinä onkin, että saadakseni uuden innostuksen ja nousun eri harrastuslajeissa aikaiseksi tarvitsen ensin kevyen pienen pohjakosketuksen, kuten elokuun rallytokokurssi jo osoitti. Nimittäin kun pahimmasta haisteluvaiheesta pääsimme ohi, Oiva keksi uuden tavan testata mua: rallattelun! Pohjustuksena tähän sen verran, että sillä on jo ties kuinka kauan ollut tapana saada lähes päivittäin hepulikohtauksia lenkeillä allaolevan videon tapaisesti. Noin kuukausi sitten Oiva keksi, että myös taajamassa vaikka kesken jonkin liikesuorituksen voi karata rallattelemaan mikäli vain treenataan ilman hihnaa enkä sille paljoakaan voi. Ensimmäiset hepulikohtaukset syntyivät nimenomaan treenatessa tokon vauhdikkaampia liikkeitä, luoksetuloa tai noutoa, joissa vireen ja vauhdin nousemisen myötä jokin vain naksahti Oivan päässä. Nopeasti näitä hepulikohtauksia alkoi ilmetä kuitenkin melkein missä yhteyksissä vaan ja tunsin itseni alkuun todella avuttomaksi niiden kanssa kun Oiva ei reagoinut heti luoksetulokäskyihin niiden aikana vaan veti vain hulluna rinkiä kuin ilkikurisesti mulle päinnaamaa nauraen.




Hetken aikaa sain laittaa valtavasti energiaa ihan perushallintaan: lähellä pysymiseen ja lähelle tulemiseen treeneissä ilman hihnaa. Lisäksi pari kertaa taajaman ulkopuolella kun Oiva yritti karata laitoin äänivolyymit kaakkoon ja menin kevyesti ravistelemaan sitä ns. niskaperseotteella, sillä ei tällaisen totaaliperseilyn loppumista oikein uskalla pelkän positiivisen vahvistamisen voimin jäädä odottelemaan. Tämän jälkeen varsinaiset rallatukset loppuivatkin ja käskyn alla temppuilu kokonaan, mutta yhä aina välillä Oiva saattaa käskyjen välillä tehdä syöksyn poispäin tullen kyllä välittömästi takaisin käskystä.


Reilu kaksi viikkoa sitten meillä alkoi tokokurssi, ja olin juuri työstänyt tuota rallatteluongelmaa kovasti eikä luotto Oivan perushallintaan ollut vielä palautunut. Mua suoraan sanottuna hirvitti, että se keksisi ruveta vetämään rallia myös hallissa muiden koirakoiden läsnäollessa välittömästi kun yrittäisimme tehdä jotain hihnaa, ja tähän vielä yhdistettynä sen äärimmäinen sosiaalisuus niin apua... Pelkoni oli kuitenkin täysin turha, ja toistaiseksi jokaisella kolmesta koulutuskerrasta (sekä parissa rallytokon yhteistreenissä) se on ollut täydellisesti ns. lapasessa vaikka olen pääosin tehnyt kaikki treenit ilman hihnaa. Korjausliike oli siis mennyt perille. Ja edelleen Oivassa on suorastaan silmiinpistävää tuo ristiriita sen sosiaalisuudessa ja työmoraalissa: vaikka kaikki väliajat se ärsyttävästi kinuaa muiden koirien ja ihmisten luo leikkimään, piippailee ja on ylipäätään sellainen hömelö sähläri, niin silti se pystyy keskittymään upeasti treeniin kun sen aika on. Vielä koskaan Oivan elämän aikana ei ole päässyt käymään niin, että se olisi lähtenyt vapaana rynnimään toisen koiran tai ihmisen luo. Viimeisimmällä kurssikerralla eilen Oiva teki kyllä paljon noita äkkinäisiä syöksyjä kun ei ollut käskyn alla, mutta reagoi aina salamannopeasti käskyihini palaten luokseni ja sai tästä tottelevaisuudestaan kehuja.

Itse liikkeissä meillä oli eilen ohjelmassa ruutu, kaukokäskyt ja nouto. Oiva teki tosi hienoa työtä muutenkin! Ruutua olemme ottaneet ensimmäistä kertaa vasta tällä kurssilla namialustan avulla, ja hienosti ja suoraviivaisesti Oiva juoksi suorinta tietä namialustalle. Kokeilimme myös pari kertaa lähetystä tyhjälle namialustalle ja sekin sujui hyvin! Aikeenani tosin on (on ollut, ööööö, jostain vuoden alusta lähtien...) opettaa Oiva kosketusalustalle ettei se keksisi niin helposti ruudussa haistelua.


Kaukokäskyissä olimme viime kerran perusteella työstäneet asennonvaihtojen nopeutta ja selkeyttä, ja treeni oli tuottanut tulosta! Sain aikaiseksi opettaa vihdoin myös istumasta seisomaannousun. Nouto on Oivalla ollut lähes valmis liike jonkun aikaa, mutta siinä on ollut haasteena viime aikoina ensin tuo rallattelukohtauksen syntyminen ja niskaperseintervention jälkeen tahmeus ja käskyynreagoimattomuus kun yhdisti kiukkuni noutoliikkeeseen, jota oltiin juuri ennen kovisteluani tehty. Nyt nouto sujui kuitenkin taas hienosti! Oivalla on myös mahtavan tasainen ote eikä yhtään taipumusta pureskella noutokapulaa edes korkeassa vireessä, vaikka niin voisi tuollaiselta sählältä kuvitella. Kouluttajakin tätä kovasti kehui.

Oli kyllä mahtava veto osallistua tälle tokokurssille, sillä kuten todettua, ilman tämmöistä pientä persiillepotkimista mä en vaan tunnu saavan mitään itsekseni kunnolla aikaiseksi. En, vaikka Siirin kanssa aikanaan noustiin ja kisattiin EVL:ssä käytännössä ilman minkäänlaista ulkopuolisen kouluttajan tai treeniryhmän tukea. Elämä vain oli silloin totaalisen erilaista muuten... Tokosuunnitelmista täytyy sanoa, että vaikka nyt innostuisinkin pistämään alempien luokkien liikkeitä kisakuntoon, niin ylemmät luokat tuntuvat toistaiseksi kyllä vielä aika tavoittamattomilta. Siis se työmäärä mitä liikkeiden kouluttamiseen ylipäätään, saati kisavarmoiksi saamiseen vaaditaan, tuntuu niin ylivoimaiselta. Kun ei vaan ole sitä aikaa hinkuttaa päivä toisensa jälkeen, ja sitten vielä tilaavievien liikkeiden myötä tulee haasteeksi sopivien treenipaikkojen löytyminen/niille lähteminen. No, ei se tässä elämäntilanteessa oikein auta mennä kuin luokka kerrallaan. Tässä on kuitenkin noin vuosikymmen aikaa katsoa mihin asti me ehditään, ja sinä aikana ehtivät kasvaa ja kypsyä niin koira kuin lapsetkin. ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti