torstai 16. elokuuta 2018

Uuteen nousuun!

Kuulkaas, mä luulen että se reilu viikon takainen rimanalitus rallytokokurssilla oli täsmälleen sitä me kaivattiin! Semmoinen tymäkkä potku persuksille, että hei nyt oikeesti pitää välillä vähän treenatakin - edes sen minuutin siellä, toisen täällä. Ja niinpä me sitten teimmekin. Olen jotenkin tiedostamattani kesän aikana nostanut aivan ihmeelliseksi sen treenikynnyksen; että pitäisi todellakin ihan "treenatatreenata" lähtemällä autolla johonkin kentälle ja keskittyä 0,5-1 tunnin ajan vain ja ainoastaan Oivan treenaamiseen. Ja kaikkihan sen varmasti arvaavat miten älyttömän helposti pikkulapsiperheessä tämmöinen itseohjautuva treeni jää väliin. En siis asettanut itselleni mitään tällaisia treenitavoitteita, vaan todellakin tein juuri sen mistä kouluttajan kanssa oli puhe, eli aloin pitää taas nameja taskuissa ja siinä arjen lomassa, lastenrattaiden, taaperon touhujen ja kaiken keskellä, vahvistaa ihan pieniä juttuja minuutin siellä, toisen täällä. Jotenkin niin itsestäänselvää että tiettyjä asioita pitäisi jatkuvasti vahvistaa ihan tavallisessa arjessa, mutta silti sitä vaan tuudittautuu alitajuntaisesti "nääää, kyllä se jo osaa". Ja siinä kun huomasin, miten gutaa tämmöinen treeni tekee  murrosikäiselle koiralle niin innostuin sitten pitämään taas iltaisin vähän pidempiäkin treenisessioita lasten nukkuessa.

Jokojoko, rallytoko?
 Ekassa vähän pidemmässä omatoimitreenissä muistan tuskailleeni miten Oiva on taantunut paljon ihan perusjutuissa, kuten maahanmenossa ja paikallaolossa, mutta todella äkkiä ne sieltä ovat palautuneet taas mieliin. Ja tiedättekö, todella nopeasti viime viikolla katosi tuo tahmea haistelumeininki hyvin suureksi osaksi ja tilalle on löytynyt huomattavan paljon sitä vanhaa ei-murkkuikäistä, helposti motivoitavaa Oivaa, entistäkin vahvemmalla saalisvietillä höystettynä. Tietystikään en 1,5 viikon jälkeen uskalla vielä sanoa olevamme kuivilla vesillä noista pahimmista murkkuiluista, mutta niin hyvältä on tuntunut kyllä treenata Oivaa viime päivinä! Hieman murkkuikää edeltäviä aikoja alttiimpi häiriöille se kyllä edelleen on, mutta maa ei enää vedä nenää puoleensa painovoiman lailla vaan enemmän se on sellaista multitaskaamista. Työskennellessään Oiva katsahtelee salamannopeasti aina välillä yllättävien häriöiden suuntaan, mutta yhtä nopeasti ja yleensä myös omatoimisesti jatkaa siinä samalla intensiivisesti hommia mun kanssa jäämättä kiinni mihinkään häiriöön.

Yksi asia minkä uskon auttaneen treenien sujumisessa on ollut oman käytöksen tarkistaminen varsinaisten käskyjen välillä. Olen tottunut hakemaan Oivan huomiota ennen käskyjä sanomalla sen nimen tai jotain muuta epämääräistä, mutta varsinkin nimi on pahemman kerran ryvettynyt kotona lapsiarjessa. Touhutessamme sisällä koko konkkaronkka joudun valitettavasti  kevyen kaaoksen takia sanomaan aivan liian usein "Oiva ei..." ja näin ollen nimi ja muutamat muut ilmaisut ovat saaneet todella negatiivisen kaiun Oivan korvissa aiheuttaen treeneissä tahmailua ja reagoimattomuutta. Nyt olen ottanut tilalle huomiokäskyksi "katso"-käskyn, josta paljon myös palkkaan. On selvästi tärkeää muistaa palkata Oivaa paljon paitsi varsinaisista liikesuorituksista, myös sekä käskystä että ilman käskyä tapahtuvasta kontaktista liikkeiden välillä. Tämä takaa paljon paremman lähtökohdan varsinaisen työskentelyn aloittamiselle kun ei tarvitse huhuilla koiran huomiota turhaan.

Köyhän miehen Kolilla
Maanantaina rallytokokurssilla ei ollut nyt mitään rataa, vaan kouluttajan kanssa käytiin ihan yksittäin eri kylttejä, erityisesti alokasluokan houkutuskylttejä läpi (spiraalit ja pujottelut). Ihan yhtä hyvin Oiva ei siinä tehnyt mitä muuten on nyt väläytellyt, esim. kyttäili kovasti merkkejä tiputtaen kontaktin, mutta ihan toista joka tapauksessa mitä ensimmäisellä kerralla. Lisäksi se petrasi koko ajan ja kouluttajaosuuden jälkeen teki töitä ihan mahtavassa vireessä kokonaisen tunnin loppuun saakka harjoitellessani siinä omatoimisesti mm. temponmuutoksia. Tuli kyllä mielettömästi tiukkaa asiaa, niin paljon on ohjaajallakin kaikkea pientä muistettavaa kuten kylttien oikeaoppiset lähestymiset ym.

Tästä on hyvä jatkaa! Hieno mies Oivasta vielä kasvaa, ja oon vakuuttunut, että jonain päivänä me puhallamme ihan täysillä yhteen hiileen, varsinkin kun se on niin kokonaisvaltainen "match" juuri mulle. Fiilis siitä arjessa on myös niin älyttömän tärkeä ja kokonaiskuvaa määräävä tekijä, sillä harrastukset ovat "vain" harrastuksia, arkea eletään 24/7.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti