lauantai 9. kesäkuuta 2018

Rally-tokoa ja pohdintaa vireensäätelystä koulutuksesta

Tuo rally-tokokurssi on kyllä siitäkin niin mukava, että sen myötä saa ihanasti väriä ja vaihtelua omatoimisiin treeneihin kursseilla käytyjen asioiden myötä! Kuluneen viikon aikana olemme harjoitelleet itsenäisissä treeneissämme Oivan kanssa ensimmäisen kerran uusia juttuja eli takaakiertoa ja seuraamista kartioiden lomitse pujotellen, ja uudetkin kyltit ovat jo tulleet ohjelmistoon. ;-) Oiva oppii kyllä edelleen hirvittävän nopeasti uusia asioita kun sille vaan jaksaa opettaa eikä jämähdä vanhaan. Toko/tottis-jutuista olemme harjoitelleet lähinnä luoksetuloa ja noutoa. Nouto on nykyään lähes valmis liike: asettelen kapulan maahan pitäen Oivaa pannasta kiinni ja se tuo sen mulle siitä eteen tuo-käskyllä. Myös luoksetulo on tietyllä tapaa valmistunut: pitkään harjoittelimme pelkkiä vauhtiluoksetuloja (lelupalkka täysillä luoksetulosta taakse), joihin sitten yhdistin eteenohjauksen. Ei vaatinut kuin muutaman toiston ohjaten niin Oiva jo ihan itse tarjosi eteentuloa vauhdikkaan luoksetulon päätteeksi! Mieletöntä, meillä on ensimmäinen lähes kisakelpoinen liike!

Nyt toisella kurssikerralla tuli liuta uusia rally-kylttejä käsittelyyn. Koska rally on tosiaan mullekin täysin uusi laji, ajattelin hyödyntää tätä blogia omaan oppimiseen ja vähän kirjoitella jotain jokaisesta kyltistä, niin jäävät paremmin mieleen. :)

Käännös vasempaan oli selvästi vaikeampi, sillä Oiva ei juurikaan osaa käyttää takapäätään vasemmalle käännöksistä ja pyrkii voimakkaasti eteenpäin. Yritän palkkailla aina kun näen Oivan tekevän töitä takapäällään.

Ympyrä on luonnollisesti jatkoa 270:n asteen käännöksille. Loistavaa takapään käyttöharjoitusta. Kyllä nuo menevät, mutta sujuvasta paikallaan kääntymisestä ollaan vielä kaukana.


Tämä sujui hienosti! Tietenkään en vielä odota Oivan tekevän täyttä pujottelua palkan saamiseksi, vaan palkkasin aika tiuhaan liikkeessä.
Tämä on ihan tuttua huttua seuraamisesta, oikeastaan koko seuraamisemme perusta eli perusasennosta perusasentoon siirtyminen.
Tää on niin kiva kun Oiva osaa hienosti tuon eteentulon! Niin napakoita ja sujuvia eteentuloja, Oiva ei tarvi juurikaan edes käsiohjausta alun jälkeen. Ensimmäisessä vaiheessa otan vielä pienen apuaskeleen ja hieman ohjaan kädellä.



Tutustuttuamme näihin kyltteihin harjoittelimme niitä lopuksi kolmen kyltin ratoina. Olen todella tyytyväinen Oivan suoriutumiseen, vaikka tokikaan en ilman kohtuullisen tiheää palkkausta vaatinut sitä kylttisarjoja vielä tekemään.

Kaikkiaan Oivan vire oli aika samanlainen kuin viimeksi: se kuumui älyttömästi muista koirakoista ja oli suorastaan ärsyttävä pölvästi ennen tuntia, mutta keskittyi kuitenkin täysillä kun sen aika oli ja teki tosi intensiivisesti käskyn alla töitä. Tosin nyt oltiin nurmikentällä, jota Oiva paljon ilman käskyä haisteli nurmea. No, periaatteessahan se on ilman käskyä vapaa hengaamaan rennosti, mutta tiheästi lennosta palkatessa ärsyttävää kun pitää aina hakea huomiota uudestaan ja uudestaan pään painuessa namin syömisen jälkeen kohti nurmea. Käskyn alla ei kuitenkaan yrittänyt vastaavaa.

On tää rallytoko kyllä niiiiiiin kivaa, ja täydellinen laji meille sikälikin, kun kylttien teknistä suoritusta on niin helppo harjoitella ohimennen milteinpä missä vaan! Tykkään! Joku aika sitten kauhistelin miten suuressa osassa seuraaminen on rallyssa, kun  ongelmana silloin oli kontaktin tippuminen ja vauhdin hidastuminen nopeasti käskynkin alla. Mutta se oli vaan joku vaihe, joka korjaantui lelupalkalla (josta myöhemmin tässä tekstissä), ja myös tämän kurssin myötä tullut ahkera seuraamisen palkkaaminen "lennosta" liikkeessä tuntuu toimivan meillä todella hyvin. Oiva alkaa muuten todella herkästi ennakoimaan perusasentoa. Vaikka rallyssa ei olla seuraamisen suhteen likimainkaan niin tarkkoja kuin tokossa, niin mä en kuitenkaan kykene itse hyväksymään mitään välimuotoseuraamista jossa paikka seilaa ja kontakti tipahtelee. Musta se ei ole missään nimessä reilua koirallekaan, että välillä vaaditaan priimaa seuraamista ja joskus riittää vähän sinnepäinkin.

Yleisellä tasolla olen paljon päässäni pohdiskellut viime kuukausina koirankoulutukseen liittyvää vireensäätelyä. Erityisesti tätä pohdintaa buustasi kuukausi sitten päivässä ahmimani Salme Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa -kirja, joka sisälsi valtavasti hyvää asiaa paitsi saalisvietistä ja sen hyödyntämisestä koirankoulutuksesta, myös yleistä asiaa viettikoulutuksesta ja vireenhallinnasta. Mukavaa vastapainoa sille operantille "namikoulutukselle", joka tuntuu nykyään olevan vallalla varsinkin kun koiria koulutetaan ilman kilpailutavoitteita. Tässä kohtaa haluaisinkin hieman kyseenalaistaa sitä ajatusta, että kaikessa koirankoulutuksessa tie ylimpään onneen löytyy hokemasta "vahvistetiheys, kriteeri ja ajoitus" sekä puolesta kilosta namipaloja per koulutussessio. Suoritusvarmuuden uskotaan löytyvän ennen kaikkea noista yhdistettynä miljoonaan ja yhteen toistoon kymmenissä erilaisissa ympäristöissä nameilla palkaten.

En mä yleistämisen merkitystä ole kiistämässä, mutta jotenkin koiran palkkion laadun, koiran motivaation ja suoritusvireen merkitys jää tässä sen namipalavuoren alle. Palkkion laatu kyllä tiedostetaan teoriassa, mutta vaikka kuinka hoetaan "koira päättää mikä siitä on palkitsevaa" niin silti virettä nostattavaa lelupalkkaa ei kuitenkaan uskalleta, haluta tai osata käyttää, tai pelätään kuollakseen, että koira stressaantuu välittömästi kun silmät alkavat kiilua lelun näkemisen seurauksena. Ymmärrän toki, että ilman kilpailutavoitteita muuten kelpo tottelevaisuussuoritusta ei tarvitse viilata vietikkään näyttäväksi saalispalkalla. Kuitenkin sopii miettiä josko se arkitottelevaisuutta harjoitteleva koirakin yksinkertaisesti vain toimisi paremmin ja luotettavammin lelu- kuin namipalkalla koska lelut nyt siitä vain ovat niin hirvittävän paljon hauskempia ja mielenkiintoisempia kuin joku pikkuinen suupala vaikka kuinka olisi superherkkua?

Oivan kanssa tämä palkan luoman vireen ja motivaation merkitys on tullut todella keskeiseksi muutamissa tärkeissä liikkeissä, kuten seuraamisessa ja luoksetulossa. Muutama kuukausi sitten ihmettelin, kun Oiva hiiviskelee "sivu"-käskyllä paikallaolosta luokseni, harvoin edes lähtien ekalla käskyllä vaikka muutoin olisin pitänyt sen työskentelyvirettä hyvänä ja vaikka perusasennossa oli jo tuolloin alla valtavasti onnistuneita toistoja lähellä. Sitten keksin kokeilla toko/pk-luoksetuloa ihan tavallisella arkikäskyllämme "tänne". Ja kas vain, meillä löytyi kuin löytyikin välittömästi upea, vauhdikas ja sata kertaa luotettavampi luoksetulo! Uskon, että tämä johtui puhtaasti eroissa palkkaustavassa. Sivu-käskystä olen palkannut n. 95 %:sti namilla, kun taas arkiluoksetulosta 95 %:sti lelun heittämisellä aivan pikkupennun ensimmäisten alkeistreenien jälkeen. Vaikka Oiva ei ikinä, koskaan nyrpistä nameille nenäänsä, niin silti ero vauhdissa ja suoritusvarmuudessa on aivan huikea. Vaikka nami kuin nami kelpaa vaikka aterian päälle, niin mikään ei yksinkertaisesti voita noutamista ja leluilla leikkimistä.

Hieman vastaavaa ilmiötä ihmettelin samoihin aikoihin seuraamisessa: katse vaan kertakaikkiaan oli jossain vaiheessa altis tipahtamaan jo alkuunsa, vaikka kuinka kaiken teorian ja toistojen perusteella homman olisi pitänyt sujua varmemmin. Sitten aloin palkata säännöllisesti liikkeellelähdöistä ja suorista seuraamispätkistä leluilla eteenpäin, ja johan löytyi tekemiseen toisenlainen varmuus ja intensiteetti. Edelleen nami toimii aina todella hyvin kun hiotaan tekniikkaa lähellä ohjaajaa ja ilman ihmeempää kestoa, mutta heti kun kuvaan tulevat askelluksen vauhti, etäisyys ja kesto tai joku niistä, niin lelut on parempi kaivaa taskusta. Olenkin kokenut hyväksi taktiikaksi palkata seuraamista joka kerta muutaman kerran lelulla silloin, kun sitä muutenkin treenataan. Tämä ehkäisee myös mm. kaikkea ennakointia suorilla pätkillä, sillä Oiva tuntuu sellaiselle olevan hyvin altis.

Toki on huomioitava, että Oivan hermorakenteen ja saalisvietin yhdistelmä kestää ilman "ylivuotoja" runsaankin leluilla palkkaamisen. Kaikilla ei näin välttämättä ole, ja muutaman pallonheiton jälkeen saattaa tekniikan hiominen muodostua haastavaksi, tulla ääntelyä tms. Ja toisaalta joku koira yksinkertaisesti voi olla niin sika-ahne, että myös nameilla päästään vastaaviin lopputuloksiin mitä Oivalla leluilla. Ja toisaalta jos Oivan vire on jo valmiiksi jostain muusta syystä hyvin korkea (ne  muut koirakot ja "hc-treenitilanne"...), niin silloin ei lelupalkkaa välttämättä tarvitakaan eikä kannatakaan käyttää tyhjän kentän malliin. Mutta siinäpä se koirankoulutuksen tärkein juttu piileekin: oma koira on opittava tuntemaan läpikotaisin eri tilanteissa ja valittava keinot sen mukaan menemättä sokeasti jonkun tietyn metodin tai teorian mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti