sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Pentunäyttelyssä

Lauantaina suuntasimme Oivan ihkaensimmäiseen koitokseen, Helsingin pentunäyttelyyn. Nahkoja oli ilmoitettu Oivan lisäksi kolme, ja Oiva aloitti hienosti "uransa" olemalla rotunsa paras pentu. Oiva sai myös hyvän arvostelun: "5 kk tasapainoisesti kehittynyt urospentu, jolla erinomaiset pitkäaskeliset vaivattomat liikkeet. Erittäin hyvät pään linjat, tummat silmät, hyvät korvat. Ikäisekseen hyvä eturinta, rintakehä hieman lyhyt. Hyvä reisi ja takakulmaukset. Hyvä luusto. Miellyttävä käytös." Tuomarina toimi Paula Rekiranta.

Kiitos kuvista Tuulille.
  Kuten osasin odottaa aikaisemmista kokemuksista, Oiva ei pelännyt tai edes ihmetellyt näyttelyssä juurikaan mitään, vaikka ne pidettiin Messukeskuksessa isojen messujen yhteydessä. Oli vaan haltioissaan, kun populaa oli joka puolella. Onneksi kuitenkin tulimme hyvissä ajoin paikalle, sillä aamusella Oiva vähän kävi kierroksilla kun ei saanut moikkailla kaikkia ihania lukemattomia ihmisiä ja koiria. Mutta siinä pyörittyämme se rauhottui, pystyi sosiaalisuudestaan huolimatta nopeasti orientoitumaan kympillä yhteistyöhön ja kehäesiintyminen meni yllättävän vähillä hömpötyksillä (vain yksi pieni leikkihepuli :D). Tunsin, miten Oiva loisti varsinkin sivuliikkeissä, enkä ole yllättynyt tuomarin kommenteista, sillä ihan itsekin kiinnitin Oivan äärettömän vaivattomiin, terveisiin liikkeisiin huomiota jo sen ollessa pieni luovutusikäinen pentupalleroinen. Seisomista on Oivan kanssa tullut harjoiteltua hävettävän vähän, mutta viikkoa, paria ennen näyttelyä aktivoiduin ja Oiva pääsi siinä tapansa mukaan todella nopeasti jyvälle ja varmaan parhaansa teki nytkin. Itse tunsin itseni kuitenkin vielä esittäjänä hyvin epävarmaksi sähläksi, joten harjoittelua ja kokemusta vaan lisää. Kyllähän mä joskus olen näyttelyissä juossut melkein yli viikonloppu mutta siitä kuten myös koiran esittämisestä on aikaa ainakin kymmenisen vuotta..

Meitä oli hela familjen mukana messuilemassa, ja olipahan siinä miehellä supervikkelän taaperon ja vauvan kanssa veivaaminen hikikarpalot otsalla, kun mä keskityin aamupäivän Oivaan. Ensimmäistäkään kuvaa ei kehän tapahtumista tai Oivasta muutenkaan jostain kumman syystä meidän kummankaan puhelimeen siunaantunut. :D Jokuset facepalmit tuli vedettyä, kun pieni neiti salamannopeasti päätti tehdä spurtteja keskelle kehää... Vauva onneksi sentään nukkui rauhallisesti vaunuissa kaikki kriittiset hetket. Ryhmäkisoja odotellessamme kiersimme megaisoja messuja jonkun tunnin, ja Oiva sai siinä harjoitella sitten myös häkissä rauhoittumista ja odottamista. Se sujui hienosti, Oiva ei uskoakseni ja vieressäolijoiden mukaan ollut pitänyt mitään ääntä. Ryhmässä Oiva sijoittui vielä kuuden parhaan joukkoon, mutta ei varsinaisille sijoille.


Tästä erinomaisesta kokemuksesta on hyvä jatkaa - varmasti tulemme käymään Oivan kanssa näyttelyissä jatkossakin! Ei todellakaan tyyliin joka viikonloppu tai edes joka kuukausi kuten joskus muinoin, mutta aina silloin tällöin jossain lähettyvillä. Vaikka tästä blogista voi saada sen kuvan, että meidän ykköslajiksimme olisi tulossa toko, niin se on silkkaa harhaa. Mä en todellakaan vielä tiedä mikä meidän ykköslajimme tulee olemaan ja näyttelyt ovat mukana valikoimassa siinä missä muutkin. Toko vain sattuu olemaan mulle Siirin viimeisistä harrastusvuosista tuttu ja turvallinen laji, jota on niin helppo harjoitella melkein  missä ja milloin vain jo pienenkin pennun kanssa ja jonka taidot toimivat myös hyvänä pohjana monissa muissa lajeissa.

Multa löytyy sellainenkin kausi, kun suhtauduin näyttelyihin nenääni nyrpistellen tyyliin "minähän en enää tuollaisiin missikisoihin ala, ne ovat ihan turhia eikä niillä ole mitään tekemistä koiran ja omistajan yhteistyön ja koirien luonteen kehittämisen kanssa". En enää ajattele ollenkaan noin. Paitsi että koen taas myös rodunomaisen ulkomuodon kehittämisen ja ylläpidon yhdessä muiden juttujen kanssa arvokkaana, niin ei näyttelyissä voi ainakaan hyvin menestyä ellei koira ole täyspäinen kunnon koirakansalainen myös luonteeltaan. Lisäksi sujuvalla yhteispelillä saa huimasti paremmin tuotua koiran hyviä puolia ja rodunomaista olemusta esiin. Tämä on korostunut nyt entisestään collien kanssa, joka on ns. vapaasti esitettävän rotu toisin kuin springeri, jota voi nostaa, asetella, venyttää ja kannatella sen verran kuin parhaaksi näkee. Tämä on hieman haastavaa aikaisempaan verrattuna, mutta todella kiehtovaa. Kauniisti rauhallisena mutta tarkkaavaisena hyvässä asennossa seisova collie ei ilmennä ainoastaan ulkomuotoaan, vaan myös luonnettaan, harjoittelun tulosta sekä toimivaa yhteispeliä esittäjän kanssa.

Oivan kanssa meillä on tällä hetkellä eniten harjoiteltavaa siinä, miten se antaa mun tarvittaessa kajota asentoon, sillä vaikka koiran oma asettuminen, paikalla seisomisen osaaminen ja tarkkaavaisuus luovat "pohjan" näyttelyasennolle niin usein on tarpeen kevyesti kannatella päätä hihnan avulla ja siirrellä yksittäisiä raajoja. Tämä ilmeisesti loukkaa hienon herran omanarvontuntoa, ja se helposti tällöim vetää itseään vähän kasaan pakittamalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti