tiistai 27. maaliskuuta 2018

Vauvakuplasta, päivää!

Kuten olette voineet arvata, perheemme on kasvanut odotetusti neljännellä vähäkarvaisemmalla jäsenellä. Tarkemmin ilmaistuna 10.3. meille syntyi poika, ja nyt hän on 2,5 viikon ikäinen. <3

Oiva oli oikea piristysruiske raskauden viimeisinä pitkäveteisinä päivinä, jolloin aika tuntui muutoin pysähtyvän yhdistettynä nuutuneeseen väsyneisyyteen ja innostumattomuuten. Saatiinhan poikaa odottaakin 1,5 viikkoa yli lasketun ajan - sen verran, että saatiin kuin saatiinkin Oivan junnukurssi pakettiin. :D Viimeisinä viikkoina otettiin myös sosiaalistamisessa pieni loppukiri herkimmällä 2-4 kuukauden kaudella, ja Oiva oli mukana mm. lasten talviriehassa, markkinoilla, Hyvinkään keskustan parkkihallissa ja kauppakeskuksessa... Sen verran hienosti se on kaikkeen tottunut, että nyt voi hyvillä mielin ottaa rauhallisesti eri paikoissa kulkemisen suhteen. :-)

Nyt isyysloman aikana olen antanut itseni nauttia vauvan kanssa pesimisestä ja kotoilusta. Ajatukset ovat luonnollisestikin siirtyneet intensiivisestä koiranpennun kasvattamisesta tähän uuteen pentuun ja niinpä esimerkiksi kunnon koulutussessiot ovat odotetusti jääneet hetkeksi pois. Koirien ulkoiluttamisesta en kuitenkaan ole tinkinyt, vaan ensimmäisen viikon jälkeen ollaan joka päivä suunnattu Oivan kanssa ulkoilemaan pissalenkkien lisäksi vähintään tunniksi. Vauvakin kulkee jo täysillä mukana vaunuissa. Namit ja lelut kulkevat myös aina mukana ja pientä arkitottelevaisuutta otetaan aina muita koiria kohdatessa. Oivan tekisi edelleen niin mieli hömpsöttää vastaantulijoiden suuntaan muuten.

Kaikkiaan kuluneet viikot ovat olleet ihan älyttömän seesteisiä verrattuna esikoisen alkuaikoihin, sillä homma on niin tuttua ja kaikki tarpeeton stressaaminen on jäänyt miltei täysin pois. Päällimmäisenä on syvä kiitollisuuden tunne tästä meidän perheestä - mukaanlukien Oiva! Tämä elämänmuutos on ollut todellinen koetinkivi sille oliko Oivan hankinta syksyllä fiksu veto ja onko se sopiva rodultaan ja yksilöllisiltä ominaisuuksiltaan meidän tilanteeseemme, ja täytyy sanoa, etten tällä hetkellä juuri tyytyväisempi voisi olla! <3 Se ei oikeastaan paremmin olisi voinut ottaa vastaan tätä uutta arkea, vaan on ollut oma tasapainoinen, iloinen ja on-off-napiltaan täydellinen itsensä. Vauvan Oiva selvästi tunnisti ihmiseksi yrittäen ensinäkemällä tapansa mukaisesti pussata sen läpikotaisin, mutta sen jälkeen ei ole juuri osoittanut kiinnostusta ja ollaan hyvin rauhallisin mielin vietetty aikaa koko perhe täällä yhtenäisessä alakerrassa yhdessä "köntässä". Jaksan myös aina ihmetellä miten tyynesti Oiva suhtautuu tuohon uhmaikäiseen esikoiseemme, joka vähän väliä yrittää uhmata ehdottomia kieltojani kiusata koiria mm. yrittämällä ajaa niitä erilaisten työnnettävien esineiden kanssa. Ja mitä tahansa se tekeekin, kuten vaikka paiskoo kattiloita alas, niin Oiva vaan vähän nostelee kulmiaan; "jaahas, tämmöistä tänään".

Toisaalta vaikka sisällä Oiva on seesteisen helppo koira, niin se on aina valmiina yhteisiin tuokioihin ja ulkoiluun ja ulkona ihana, tasapainoinen ilopilleri. Se kulkee lenkit iloisesti vetämättä häntä tasaisesti liehuen. Mitä nyt höntsää ja hömpöttää vastaantulijoille, mutta täytyyhän sitä särmääkin olla. Ja aina sille jutellessani on täysillä valmiina yhteiseen tekemiseen. Ihan mahtava perhekoira ja jokapäiväisen arjen puuhakaveri. <3

Katsotaan tässä, kun alun pesimisvaihe menee ohi ja alan taas kaipaamaan vaunulenkkien lisäksi varsinaista omaa aikaa, niin yhteiset kunnon puuhatuokiot kaksin Oivan kanssa ovat varmasti siellä kärkisijoilla. Pentunäyttelyyn ollaan ensi kuuksi ilmoittauduttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti