keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Juniori-iässä

Vähiin käy ennen kuin loppuu: rv 38 poks! Mutta sehän ei tahtia haittaa kun oireita ei olennaisesti ole enempää kuin 2-alkuisilla viikoilla, mm. kaikki kivut loistavat yhä poissaolollaan, tämähän on yhä ihan parasta koirailuaikaa. :-D Pienellä riskillä ilmoitin kyllä Oivan vielä eilen alkaneelle junnukurssille, kun viimeinen kerta menee jo yli lasketun ajan, hehee. Mutta tälle karvattomalle pennulle on "tilaus" vasta silloin kun esikoisellakin meni 1,5 viikkoa yli lasketun ajan. Saapi nähdä mitä mahakaveri itse päättää.

Naurettavan vähän kuvia tullut otettua. Tämä ehkä havainnollistaa sitä,
että Oiva, 15 viikkoa, alkaa jo paitsi junnuikäinen, myös juniorikokoa. Sehän
ei toki poista läheisyyden tarvetta nukkuessa. :D

Tämä junnukurssi jatkaa siitä mihin pentukurssi jäi, ja viime aikojen tokoharjoituksiimme nähden harjoitukset ovat aika helppoja. Uskon kuitenkin, että tuollainen säännöllinen hallitreeni häiriöissä tässä iässä luo erinomaista pohjaa mahdollisten tulevaisuuden ohjattujen treenien työmoraalille, ja samalla olemme saaneet ihan käyttökelpoisia työkaluja sen astetta haastavamman arkilenkkikäytöksen hallintaan. Nyt kävi ilmi myös, että Oivan näennäisen rauhallisuuden viitta on pikkuhiljaa jäämässä junnuiän varjoihin, ja uudeksi haasteeksi on tullut rauhoittuneen mielentilan löytäminen tauoilla (joita junnukurssillakin tottakai on paljon). Se jäi nyt helposti kuin vietereillä piippaamaan odottaen, että pääsisi joko jatkamaan treeniä tai muiden koirien kanssa leikkimään. Sai ihan keskittyä, että vahvisti tauoilla oikeaa, rauhallista mielentilaa.

Itse treenihetkiin keskittyminen on kurssilla edelleen kuitenkin yhtä priimaa kuin aikaisemminkin. Pentukurssiin nähden uutena juttuna oli mm. sivulletulo, ja sehän on ihan meidän bravuuri. Sitten taas tajusin, että maahanmenoa en ole opettanut ihan niin fiksusti kuin olisi kilpailemisen kannalta optimaalista, sillä Oiva on oppinut laittamaan takajalat, ei etujalat ensin maahan mennessään. Täytyy miettiä, jaksaako tuota kurssin opeilla lähteä uudelleen hiulaamaan. Paikallaolo on aika alkeissa vielä, ja siinä Oiva ei kauheasti kestänyt lähellä olevaa häiriöitä. Mutta eipä oikein olla sitä häiriöissä harjoiteltukaan.

Vaikka Oiva keskittyykin upeasti tuollaisessa hallitreenitilanteessa, niin täytyy muistaa, että se on tietyllä tapaa varsin muuttumaton, tuttu ja helppo tilanne verrattuna paikkaan, jossa häiriöitä koko ajan tulee ja menee. Varsinkin tuonrotuiselle, joka huolellisesti - sekä hyvässä että pahassa - tarkkailee ympäristöään ja siinä tapahtuvia muutoksia kaikilla aisteillaan. Onneksi meillä on tässä ihan muutamien satojen metrien päässä parkkipaikkoja, joilla on jatkuvaa trafiikkia, ja niillä olemme käyneet treenaamassa pientä tokojuttua. Hienosti Oiva on sisäistänyt perusasennon säilyttämisen ja takapäätyöskentelyn idean ympäristöstä riippumatta, ja myös n. 5-10 askeleen seuraaminen noissa häiriöissä alkaa sujua.



Ai niin, sisäsiisteydessä on n. viikko sitten - 3,5 kk iässä - tapahtunut joku iso oivallus. Oivahan on sen suhteen kyllä ollut tosi helppo ihan tänne tulosta saakka, sillä se oli ilmeisesti jo kasvattajalla oppinut osittain sisäsiistiksi saadessaan touhuta paljon vapaana asunnossa ja teki alusta pitäen pissoja sisällä lähes pelkästään sanomalehdille. Kakkoja ei ole tullut sisälle pitkään aikaan. Ja aina kun on viety ulos, se on käytännössä tehnyt sinne ainakin pikku lirut. Kuitenkin pitkään Oiva ajatteli, että on täysin ok käydä liruttelemassa sinne sanomalehdelle vähän kerrallaan vaikka tunnin välein ihan "huvikseen", mutta viikko sitten tämä loppui kuin seinään. Viikon ajan se on pissannut lehdelle ainoastaan öisin, jolloin pidätysaika on vielä tuon ikäiselle aika kohtuuton (n. 9 t). Tosin on kuivia öitäkin ollut silloin tällöin, riippuu ilmeisesti siitä herääkö se enempi touhuilemaan. Ihanaa, kun alkaa olla tuo asia pitkälti hoidossa ennen vauvan syntymää, eikä tarvitse enää 1-2 t välein päästää ulos.

Kaikkiaan tässä yhteydessä voisi yhteenvetona todeta, että eiköhän meillä ala ihan pentupentuaika olla muisto vain, ja tilalle on tullut juniori. Kokonaisuutena olen todella tyytyväinen, miten Oiva sen kriittisimmän sosiaalistamisajan aikana muokkaantui mielestäni vain hyvään suuntaan. Hirvittävän avoin ja reipas se on ollut koko ajan "yleisessä hälinässä" ja kuten moneen kertaan todettua, se rakastaa ihmisiä ja koiria. Vaikka se ei ehkä se rämäpäisin pentu ole ollut esim. kummallisissa portaissa, hisseissä ja vastaavissa "oudoissa tiloissa" niin kaikkeen se on ollut varsin helppo totuttaa ihan vaan menemällä eri paikkoihin ilman mitään työläitä siedättämisiä. Työskentelymotivaattoritkin, sekä taisteluhalu että ahneus ovat vahvistuneet koko ajan (tuo ahneus on ehkä jo vähän rasittavaakin välillä :D) ja halu yhteistyöhön on koko ajan ollut vahva. Tullessaan meille se vaikutti tosi rauhalliselta, mutta osittain se oli vähän silmänlumetta: mulla ei ollut enää mitään käsitystä, kuinka paljon luovutusikäiset pennut nukkuvat enkä vielä tiennyt miten ja mistä kaikesta Oiva syttyy erityisesti. Nykyään Oiva saattaa nukkua päivisin enää muutamia tunteja, mutta onneksi se ei sellainen rasittava jokapaikan häsääjä ja laumansa iholle jatkuvaan työntyvä ole edelleenkään. Sen sijaan se puuhastelee tasaiseen tahtiin kaikkea "pikkukivaa", tarkkailee ja on valmiina, jos on tiedossa jotain tosiäksöniä (kuten koulutusta, ulosmenoa tai leikkiä). Hepulihetkensäkin sillä on iltaisin. Yksinolo on täydellisen ongelmatonta: se ei ole ikinä tehnyt mitään suurempia tuhoja eikä tietääkseni äännellyt, vaikka saattaa kyllä jotain puuhastella (esim. levittää kengät pitkin asuntoa). Just täydellinen arjen kaveri mun makuun.

"Pikkupuuhastelua" havainnollistettuna.
Oiva on kaikki nämä ite kuskannut matolle ja
leikkii ja maistelee, muttei tuhoa mitään käyttö-
kelvottomaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti