sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Tokoa!

Nyt se sitten iski, nimittäin vanha tokoinnostus! Toki olen ollut Oivan koulutuksesta koko ajan kiinnostunut, mutta se ei ole ennen tätä viikkoa mitenkään spesifisti kohdistunut mihinkään lajiin. En ole edes yhtään lukenut mitään nimenomaan tokojutuista. Ja hyvä kun tiedän, että säännöt ovat kokeneet melkoisia mullistuksia sitten sen ajan kun itse vielä kilpailin ja treenasin aktiivisesti (vuonna 2009).

Paitsi sitten nyt satuin löytämään kaapeista ruotsalaisten kirjoittaman tokokirjan "Tavoitteena täysin kymppi". Ja hitsit miten se jotenkin iski kympillä! Kouluttajien ideologia tuntuu niin omalta: taustalla sekaisin vahvasti oppimisen teoriaa ja käytännön näkemystä ja kokemusta lajista, positiivista vahvistamista, houkuttelua ja shapingia tarpeen mukaan jne. Pitihän sitä sitten hyvin sujuneen maahanmenon opetuksen seurauksena jotain uutta Oivalle keksiä, ja päätin ruveta työstämään niinkin laajaa ja perustavanlaatuista kokonaisuutta kuin perusasento ja seuraaminen.


Kirjassa seuraamista lähdetään työstämään nimenomaan perusasentoon hakeutumisen kautta, ja tämä tuntuu todella omalta lähestymistavalta. Siinä tulee tavallaan ilmaiseksi pohjustettua seuraamisen oikeaa paikkaa, kontaktia ja takapään käyttöä ennen varsinaista liikkeellelähtöä, mikä tuntuu jotenkin paljon helpommalta ja selkeämmältä kuin yrittää setviä kaikkia osatekijöitä koiran hengatessa valtoimenaan jossain siellä vasemmalla puolella. Siirin kanssa aikoinaan opetin seuraamisen juuri noin, ja olin oikein tyytyväinen. Tosin houkuttelua ei voinut sanan perinteisessä mielessä käyttää, piti olla kosketuskeppi. ;)

Aloitin harjoittelun eilen ohjaamalla Oivan takaa perusasentoon oikeaan paikkaan. Tästä lähdimme melko pian työstämään sivulletuloa edestä takapäätä kiepsauttamalla, alkuun ohjaten ihan namikädellä täyden ongenkoukun muotoisen kiepin. Jätin kuitenkin namit ihan jo parin toistojakson jälkeen pois ja jatkoin pelkällä käsiliikkeellä, joka toimi aivan yhtä hyvin. Eilen illalla olimme siinä pisteessä, että käsiapu oli enää n. puolet alkuperäisestä ja tänään jo niin olematon, että otin mukaan käskysanan 'sivu'. Aika hyvää etenemistä taas sanoisin, Oivalla on kyllä keskittymis- ja oppimiskyky kohdillaan! Se tuntuu tämmöisissä vaativan n. 2-3x10 toistoa namilla houkuttelemalla, jonka jälkeen namin voi helposti jättää pois ja jatkaa joko käsiavulla tai spontaania toimintaa muokkaamalla.

Siiri EVL:ssä joskus vuonna 2009.

Meille tuntuu tosi omalta tavalta juuri tämä, että aikaansaadaan käytöksiä houkuttelemalla mutta apu, varsinkin nami jätetään sitten mahdollisimman nopeasti pois, ei kuitenkaan esille saadun toiminnon heikkenemisen kustannuksella. Aikanaan kun olin tosi innostunut naksutinkoulutuksesta niin shapingia hehkutettiin niissä piirissä ihan ylitse muiden: "koiran pitää olla koulutustilanteessa aktiivinen toimija, kaikki houkuttelu on pahasta". Siirin jo kilpaillessa ylemmissä luokissa aloin miettimään, ettei kaiken sheippaamisessa todellakaan ole mitään järkeä, vaan sillä vaan turhaan vaikeutetaan asioita. Myös kohteiden käytön erinomaisuus suoriin houkuttimiin verraten meni välillä myös vähän yli hilseen. Nykysuuntaus näissä uusissa, pehmeissä koulutusmetodeissa kuitenkin tuntuu vähän muuttuneen siihen suuntaan, että shaping ei ole mikään ylivoimainen juttu vaan paras keino toiminnon aikaansaamiseen riippuu ihan toiminnosta. Lueskelin tuossa myös erään jo yläasteajoilta muistamani naksutinkoulutusgurun, Tommy Wirenin kirjaa Onnistu koirasi koulutuksessa, ja vastoin ennakko-oletuksia tykkäsin siitä tosi paljon. Houkuttelu oli siinä yksi tapa aloittaa koulutus muiden joukossa, ja yleinen ideologia jotenkin tosi hyvin perusteltu. Positiivinen ei ole sallivaa, vaan itseasiassa "pehmeässä" metodissa hyvinkin tarkkaan hallitaan koiran käytöstä toimimalla linkkinä sen haluamiin resursseihin.

Mutta kaipa me tässä Oivan kanssa sitten jatketaan tokoilun alkeita kun näin hyvin sujuu. :) Ja muistin heti, miksi lajiin aikanaan olen tykästynyt: sitä voi harrastaa ihan koska tahansa ja siinä on loputon määrä selkeitä, konkreettisia osatavoitteita alkaen liikkeiden pienten osasten hallitsemista joiden saavuttamisesta innokkaasti messissä mukana olevan koiran kanssa saa isoja kiksejä. Vaikea myöskään keksiä lajia, jota voisi helpommin harjoitella lapsiperheen arjessa, sillä nyt olen  treenannut lähinnä taaperoneidin nukkuessa. Toki pyrin myöhemmin olemaan avoin lajivalinnoissa, sillä näyttelytkin kiinnostavat ja Oivan myötä mulle on tullut mahdollisuus kokeilla ihan uusia, erityisen mielenkiintoisilta vaikuttavia lajeja. Esimerkiksi rallytokoa ei ollut ainakaan virallisesti olemassakaan silloin, kun viimeksi vielä aktiivisesti koiria harrastin. Hakukaan ei välttämättä olisi lainkaan pöllömpi tuollaiselle koiralle, joka saa niin valtavasti kiksejä vieraiden huomiosta.

Toki on huomioitava, että perustempperamentiltaan rauhallisena Oiva ei ole mikään "tykki", joka ikinä tulisi kiitämään kilpaa vaikkapa bortsujen kanssa missään lajissa, mutta sellaistahan meidän perhe nimenomaisesti ei halunnut. Arjen helppous on tuollaiseen verrattuna kuitenkin pikkulapsiperheessä aivan ylivoimaisen tärkeää, ja tavoitteemme eivät liitele missään sfääreissä, jos niitä vielä on muodostunutkaan. Tärkeintä harrastusominaisuuksia ajatellen on, että Oiva todella nauttii ja se on helppo motivoida yhdessä tekemiseen! Erityisesti sen laumavietti ja kierrosten nostaminen ihan puhtaasti sosiaalisesta huomiosta ilman makupaloja ja leluja ihan hivelee springereitä kouluttaneen mieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti