sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Pentukurssia ja muuta viikon saldoa


Kiihtyy, kiihtyy, ennen kuin loppuu! Kunnon ruuhkavuositunnelma tässä muutamaa viikkoa ennen äitiysloman hautomisosuuden alkua, kun töissä menee sen kymmenisen tuntia matkoineen, ja kotiin päästyä saa vuoroin viihdyttää huomiota kerjäävää taaperoa ja pitkän päivän yksin ollutta pentua. Kaksi viikkoa sai Oiva oleilla niin, että kotona oli jatkuvasti joku, mutta nyt se on ollut arkipäivisin noin 8-9 tuntia yksin. Neitikin aloitti päiväkodin samaan syssyyn, joten säätöä on riittänyt. Hienosti on Oiva luullakseni pärjännyt eikä mitään isompaa kaaosta tai katastrofia ole kotiin tullessa ollut odottamassa. Sisäsiisteysopiskelu on edennyt todella tehokkaasti, eikä kakkoja tule enää öisin tai työpäivisinkään sisälle. Sanomalehtikin on usein kuiva tai kuivahko yön jäljiltä, joten ilmeisesti ainakaan kovin montaa kertaa se ei pissojakaan käy tekemässä.

Tällä viikolla alkoi kuuden kerran pentukurssi, ja ensimmäisellä kerralla siellä harjoiteltiin kontaktia monenlaisina erityyppisinä yksilöharjoituksina: ihan pelkkää kontaktin "poimimista", kontaktia namista luopumisen yhteydessä, taaksepäin kävelyn yhteydessä ja kädet sivuilla. Oiva oli oikea mallioppilas. Olen päivittäin palkannut sitä kontaktista arkikävelyillä erityisesti vastaantulijoita kohdatessa, ja rodulleen tyypillisenä älykkäänä ja laumaviettisenä ei luonnollisesti mennyt kauaakaan kun se tajusi miten kannattavaa jatkuva tapittaminen on jos herkkuja tekee mieli. Sitä ei yhtään tuntuneet kurssilla häiritsevän muut ihmiset ja koirat, ja arkilenkeilläkin se yleensä viimeistään nimen sanomisen jälkeen hoksaa hakea kontaktia (poislukien hämmentymiset esim. kovaa haukkuvista koirista).

"Kylillä" tulee pääasiassa näitä tapittamiskuvia kun Oiva yrittää saada herkkuja kontaktia ottamalla

Hihnakävelyt alkavat sujua, ja yhä harvemmin ja harvemmin tulee jämähtämisiä, ja kotinurkilla edelleen lähinnä kotioven lähettyvillä. Vaikka sisällä Oivaa voi kuvailla usein jopa rauhalliseksi, niin ulkona se teputtaa ihastuttavan tomerasti häntä tasaisesti heiluen. Se sulaa täysin ilosta, jos saa luvan tutustua vastaantulijaan, mutta ei jää tempoilemaan mikäli tarkoitus on mennä ohi. Mulla oli kuva collieista hieman pidättyvinä ihmisiä kohtaan, mutta ainakaan nahkojen osalta se ei taida pitää ihan paikkaansa. Kaikki "treenimme" ovat yhä lähinnä kontaktia, luoksetuloa ja nätisti hihnassa kävelyä, sillä kuten aikaisemmin pohdiskelinkin, arvostus hyvään arkikäytökseen panostamista kohtaan on ihan eri sfääreissä kuin Siirin aikoina. Lisäksi sosiaalistamisella on oikeasti pennun kanssa vähän kiire kun ikkuna kaikkein tehokkaimmalle sosiaalistumiselle on kohtuullisen lyhyt, kun taas vaikka jotain tokoliikkeitä ehtii aivan yhtä hyvin sitten hiulata koko koiran loppuelämän. Ja priorisointia on tässä luonnollisesti harrastettava harjoiteltavien asioiden suhteen.

Sosiaalistumisen merkeissä ollaan tehty viikon aikana taas pari pidempää reissua keskustaan. Ollaan ihmetelty Prisman parkkiksella mm. kolisevia kärryjä, käyty Mustissa&Mirrissä shoppailemassa, kuljettu matkakeskuksen pitkiä liukkaita lattioita ja kuljettu liukuovista, katseltu VR:n junia ja käppäilty alikulkutunnelissa portaineen... Joskus saattaa ilmetä joku yksittäinen juttu, kuten hissi mitä ihmetellään sitten vähän enemmän, mutta vaikkapa sellaisessa yleisessä ihmishälinässä ja -virrassa Oiva on kuin kotonaan. Sehän tarkoittaa vaan suurempaa mahdollisuutta saada rapsutuksia ja huomiota. ;-)

Lepo maistuu aina yhteisten touhujen jälkeen

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä: vanha rouva Siiri täytti kunnioitettavat 14 vuotta! Ja aivan mahtavaa nähdä, miten mielettömän reipas ja pirteä se on nyt hoitojen jälkeen. Jopa tuon naskalitermiitin kanssa jaksaa välillä leikkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti