lauantai 13. tammikuuta 2018

Alun ajatuksia collien kanssa elämästä + koirakahvilassa

Vaikka on aivan liian aikaista peilata Oivaa rotuisiinsa ja tehdä sen perusteella vahvoja päätelmiä elämästä colliesukuisen kanssa, niin muutaman sanan ajattelin silti kirjoittaa tästä alun tutkimusretkestä mulle aivan uuden rodun sielunmaisemaan. Ihan ensimmäiseksi: olen tosi iloinen, että meillä on nyt collie ja juuri Oiva, sillä se tuntuu aika hyvältä "matchilta" juuri meidän tämänhetkiseen elämäntilanteeseen!

Lähimetsikössä neidin kanssa

Yksi haaveistani vuosikausia ihan sekopäisen riistaviettisen springerin kanssa eläneenä on, että Oivaa voisi aikanaan turvallisin mielin pitää vapaana paikassa kuin paikassa. Siirin kanssa se ei ole ollut koskaan käytännössä mahdollista riippumatta siitä, miten upeasti se on toiminut tokokentillä, sillä vapaana kulkeminen riistan hajujen perässä on sille aivan oma maailmansa. Lähelläpysymisen ja varman luoksetulon opettaminen olisi vaatinut sen kanssa alusta pitäen aivan valtavasti enemmän töitä, ja nimenomaan aivan jatkuvasti arjessa, ei minään erillisinä "treeneinä". En oikeastaan milloinkaan ole voinut luottaa, että Siiri tottelisi nähdessään riistaa tai haistaessaan oikea meheviä riistan hajuja. Niinpä vapaana pitäminen on tullut kyseeseen vain umpikorvessa, ja sekin on ollut vähän kyseenalaista. Vallan en kuitenkaan ole tohtinut Siiriltä sille maailman tärkeintä ja rakkainta asiaa, hajujen perässä juoksemista viedä.



Oivan kanssa tämä niin tärkeä lähelläpysymisen ja luoksetulon opettelu ovat lähteneet jo hienosti käyntiin. Se saa päivittäin olla vapaana talon vieressä pienessä kaupunkimetsikössä ja lähellä olevalla isolla puistomaisella nurmikentällä, ja paimenkoiramaisesti se jatkuvasti kyttää tarkkaan liikkeitäni ja olinpaikkaani. Se saa päivittäin palkkaa luoksetuloista, sekä pyydetyistä että spontaaneista ja Oivan huomion saa helposti myös, vaikka kauempana kulkisi ohikulkijoita. Ihan lähellä häiriöitä en tietenkään sitä tässä vaiheessa vielä pidä vapaana randomisti. Myös hihnassa Oiva ihastuttaa kontaktihakuisuudellaan, ja palkkautuu hyvin paitsi makupaloilla, myös ihan vaan huomiolla. Vaikka se rakastaa yli kaiken päästä ohikulkijoiden rapsuteltavaksi, niin pyynnöstä sen saa valitsemaan kontaktin ja joskus se jopa tarjoaa sitä kohtaamistilanteissa. Tämä on kai sitä voimakasta laumaviettiä, jota ei springerillä samassa mittakaavassa ole ainakaan jos kilpailijoina ihmisten kanssa ovat kaikki ulkomaailman ihanat hajut. Springereilläkin toki on miellyttämishalua ja koulutettavuutta, mutta ne eivät samalla tavalla "elä" ihmislaumaansa kytätäkseen ja palvellakseen kuten paimenkoirat vaan hajumaailma vie ennenpitkää voiton ellei sitä vastaan tee kovasti töitä. Toki on sprinkuissa varmasti paljon riistävietiltään heikkoja yksilöitä jotka eivät metsässä irtoa ja joille arkitottelevaisuuden opettaminen on siten helpompaa. Se ei sitten taas ole aivan rotutyypillistä kun kuitenkin rotu on jalostettu hakemaan ja ylösajamaan linturiistaa.



Toisaalta varmaan myös tämän collien "kyttäämistaipumuksen" kylkiäisenä tulee myös erittäin tehokas ympäristön havainnointi: se reagoi ympäristössään moniin asioihin, joita en sprinkkujen ole koskaan huomannut noteeraavan mitenkään. Enkä tarkoita nyt tässä pelkäämistä, vaan ihan vaan kaiken aisti-informaation tehokkaampaa käsittelyä ja havainnointia. Paitsi hajut, sen huomion saavat myös vaatimattomammatkin äänet, näkohavainnot, pintojen vaihtumiset ym. Sosiaalistamisessa olen huomannut, että on hyvä huomioida asioita joita sprinkkujen kanssa ei ole ikinä ajatellutkaan, kuten vaikkapa erilaisilla lattiapinnoilla kulkemista. Alusta-arka Oiva siis ei ole kun sellaisiakin vissiin collieista löytyy, mutta en tosiaan ole vain ikinä tullut ajatelleeksikaan että koira voi havainnoida tällaisia asioita.




Myös collieiden älykkyys voi joskus kääntyä omistajaa vastaan. :D Olen nimittäin huomannut, että monissa Oivan hihnassa jumittamisissa on auttanut lempeä pakko, vastoin kaikkia naksutinkoulutusoppeja. Se kovasti alussa testaili mitä saa hihnassa päättää ja mitä ei, ja välillä sitten vaan kaikkien tuirekaimioilaisten kauhuksi nyppäsin sen valjaista liikkeelle. Kuulemma nuo erittäin äkkiä oppivat ihan vaan huvikseenkin kieltäytymään yksinkertaisista asioista, jos aina lähtee jumittamiseen ym. mukaan ja ajattelee, että joka asiassa mennään 100-prosenttisesti koiran ehdoilla (voimakas pelko on toki asia erikseen). Sillä tyylillä sitä sitten saisi syötellä kaikki koiran ateriat kävelylenkeillä. Sellaiseen mä en ala vaikka makupalat taskussa Oivan kanssa kuljenkin kaikenlaisesta kivasta käytöksestä ja tottelevaisuudesta kävelyillä vahvistaen. Ja nyt Oiva sitten  kulkeekin tosi hienosti hihnassa vaikka minkälaisia kävelyitä vaikuttamatta saaneen minkäänlaisia traumoja lempeästä hihnapakosta.

Sitten asiasta ihan kukkaruukkuun, kävimme nimittäin Oivan kanssa ensimmäistä kertaa kummatkin paikallisessa koirakahvilassa. Se on perustettu Unelmalemmikit-lemmikkieläinkaupan yhteyteen ja on avoinna lauantaisin - kannattaa poiketa ulkopaikkakuntalaistenkin, jos joskus Riihimäen ohi kolmostietä sattuu ajelemaan. Tasainen kuhina kävi, herkut olivat kohdillaan ja Oiva silminnähden nautti kun sai rapsutuksia ja uuden koirakaverinkin. Toisin kuin äärimmäisen neutraali Siiri, Oiva todella syttyy ja nauttii kaikesta sosialisoinnista sekä ihmisten että muiden koirien kanssa, joten täytyy panostaa tuohon muiden koirien näkemiseen ihan Oivan elämänlaadun takia. Onneksi tässä on lähellä muutamakin pentuleikkikoulu, mm. tuossa samassa lemmikkiliikkeessä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti