sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Oiva tuli taloon

17.12.2017 koitti historiallinen päivä: hain hoiviini ensimmäisen koiranpentuni aikuisiällä, ja samalla minusta, koko ikäni englanninspringerien kanssa eläneestä tuli collie-ihminen. Tarkemmin sanottuna sileäkarvaisen collien omistaja. Toki myönnettävä on, että varsinainen springeri-ihminen en ole ollut aikapäiviin, vaan useampi vuosi on vierähtänyt puhtaasti rauhallista kotikoiran elämää viettäneen springerivanhuksen omistajana aktiivikoiraharrastajaminäni ollessa piiloutuneena syvälle tuonne jonnekin kaiken muun alle.



Englanninspringerspanieli on ihastuttava rotu, ja olisi ollut montakin syytä päätyä uudestaan vanhaan tuttuun luppakorvaan. Kuitenkin kun tietty imu springerimaailmaan ja sen sosiaalisiin ympyröihin on katkennut jo monia vuosia sitten aktiivisen koiraharrastuksen jäätyä, oli uuden koiran hankintaa mahdollista pohtia objektiiviselta, täysin puhtaalta pohjalta laittaen raa'asti riviin plussia ja miinuksia. Englanninspringerissä ihan parasta on mielestäni sen monipuolisuus: se on keskikokoinen, perusterve, sopeutuva ja erinomaisesti lapsiperheeseen sopiva tasapainoinen perhekoira joka osaa rauhoittua silloin kun mitään ei tapahdu, mutta se ei ole kuitenkaan puhdas seurakoira vaan mainio, aktiivinen kumppani moniin harrastuslajeihin. Se ei ole myöskään mikään räksyttäjä tai esimerkiksi järin kovapäinen ja dominoiva. Käsittääkseni kuitenkin nahkacollie sopii myös hyvin tähän kuvaukseen, ja lisäksi siitä puuttuu joitakin ominaisuuksia, joita en millään tavalla springerissä kaipaa, kuten runsas turkki ja riistavietti. En koskaan ole millään tavoin tykännyt turkin laittamisesta enkä tee arkielämää vain häiritsevällä riistavietillä mitään, vaan enemmän uskon hyötyväni vaikkapa pk-oikeuksista ja paimenkoiran ominaisuuksista.


Niinpä meille kotiutui Cinnaberry's-kennelistä 7-viikkoinen Oiva-poika (Cinnaberry's Canis Major), jonka kanssa on nyt ensimmäinen viikko yhteiselämää takana. Kaikki on sujunut paremmin kuin ikinä uskalsin toivoa, sillä Oiva on osoittautunut todella tervepäiseksi ja sopeutuvaksi kaveriksi, joka ei turhia stressaa. Se ei ainakaan ääntelyn puutteesta päätellen tunnu hermostuvan ja stressaavan mitään, ja on täysin vaivatta matkustanut niin autolla, nukkunut alakerrassa meitä herättämättä ja pärjännyt yksin käydessämme asioilla. Toki pentujen kanssa täydellisesti toimeentulevasta Siiri-vanhuksesta on ollut varmasti aivan valtava apu ja turva pennulle. Jos alkaa ahdistaa, niin Oiva vain käpertyy Siirin viereen. :)

Oivalla on uskomaton kyky rauhoittua ja saada tarvitsemansa lepo jo nyt, mutta varsinkin kun puuhataan yhdessä tai mennään ulos niin se on täynnä säpinää. Ulkona se on niin rohkea, että saa olla tosi tarkkana vapaana pitäessä, sillä se mennä viipottaa menojaan kovaa kyytiä eikä todellakaan jää jalkoihin ihmettelemään. Kasvatus on aloitettu harjoittelemalla ahkerasti luoksetuloa ja ihmettelemällä hihnassa kävelemisen mysteeriä. Vieraitakin on sattunut tällä viikolla käymään paljon. Sanotaan, että ensimmäinen viikko olisi hyvä rauhoittaa muilta sosiaalisilta kontakteilta, mutta Oiva on niin sopeutuva etten ole siitä turhia murehtinut.

Kuvat: Anne-Mari Gröhn

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti